lauantai 17. syyskuuta 2011

Lauantain lapatukset

Lauantain ja uusien silmälasien kunniaksi piti lähteä taas kentälle koneita ulkouluttamaan. Yak oli vasta edellisestä päivästä selvinnyt kun se taas heitettiin taivaalle. Tällä kertaa onnistuin tekemään jopa yhden kokonaisen kierroksen ja laskeutumaan kentälle. Seuraava lentokierros päätyikin sitten pusikkoon.


Yakki löytyi viidessä osassa pöpeliköstä. Seuraavaksi oli Kopterifiikin aika esitellä fpv-laitteitansa. Jotakin mystistä tapahtui gauissa ja sekin nilkutti itsensä tonttiin. Onneksi tuosta selvittiin vain katkenneella potkurilla. Hallinnan menetyksen syy sen sijaan jäi mysteeriksi.


Ei Yakkikaan kauaa surrut omaa jakaantunutta olotilaansa. Tässä kone jo odottelee liimauksien kuivumista ja huomista lentokertaa. Tästä laitteesta otetaan kyllä kaikki ilo irti mitä vain on mahdollista saada. Valitettavasti nylonruuvit katkesivat törmäyksessä, joten täytynee vararuuvien puutteessa teippailla siipi paikalleen.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti