sunnuntai 12. helmikuuta 2012

Bixler tuli taloon

Rauhalliseen "sunnuntailentelyyn" tilattu joululahjalentokone saapui viimein perille tuskallisen odotusajan jälkeen.
Kone vaikutti ihan perus HK-laadulta. Eli pientä huomauttamista joistakin kohdista löytyy, mutta kone on kuitenkin pienellä työllä lennettävässä kunnossa. Alla on kuvat paketin sisällöstä.


Odotin, että koneen runko olisi jo valmiiksi liimattu kasaan ja kaksi osainen runko olikin positiivinen yllätys.


Sivuperäsimen ohjainpinta on todella pieni ja sellaisenaan ei juuri konetta paljoa ohjaa.


Sivuperäsimestä poiketen korkeusperäsimestä löytyy hyvin puhtia koneen liikutteluun.


Jostain syystä hyvin pakatussa koneessa oli epämääräisiä kuljetusvikoja.


Työntotangon putket olivat molemmilta puolilta irti.


Turhaa painoa keulassa, tämän voi poistaa kun käyttää 2200mAh 3S akkua.



Moottori oli kätevästi kuumaliimalla kiinnitetty. Moottorin kiinnityspulteissa ei ollut lukitetta, joten muistahan lisätä lukite ennen rungon liimaamista.


Kauneusvirheitä oli myös siivissä.


Toisen siiven kärki oli taipunut ylöspäin ja tarra oli irronnut. Kärki palautui takaisin asentoonsa kuumassa vedessä.


Jämpti liitos, mutta kaipaa jonkin modauksen, jotta siivet eivät irtoa ilmassa.


Jonkin verran tuota konetta tuli muokattua. Joskus voisin kirjoittaa tänne jutun noista koneeseen tehdyistä muutoksista sekä myös säädöistä.