sunnuntai 6. marraskuuta 2011

Vuoden 2011 viimeinen lentopäivä (?)

Tänään kävin Eispiin ja Luigin kanssa lennättämässä Rotatorin eli ATA-gearssin kentällä. Kylmä ilma lannisti nopeasti lennättäjät ja erityisesti lennätäjien sormet. Tämä taisi jäädä syksyn viimeiseksi lennätyskerraksi. Nyt vain akut varastointilataukseen ja kamat hyllyyn odottamaan kevättä.

Gauin uusi akku tuli testattua, että se toimii. Lentoaikaa tai muita kokemuksia kyseisestä akusta en vielä saanut kunnolla kerrytettyä, mutta kyllä noita voisi varmaan pari vielä keväällä hankkia. Olisi sitten yhteensä kolme akkua Gauiin, viisi HK 450 ja kaksi YAKin lentämistä varten. Johan tuolla varustuksella pysyy jo pitkään ilmassa.

6S akun setupista oli yllättävän paljon painohyötyä verrattuna 2x3s setuppiin. Tuolla 6S akulla kopteri tasapainoittui kuvasta ilman perän lisäpainot, jotka olivat tarpeen 2x3s akkuja käytettäessä.

keskiviikko 2. marraskuuta 2011

6S akku Gauiin

Viimeinkin kauan odotettu tilaus HK:sta saapui ja pöydälle pötkähti uusi kuusi kennoinen akku Gauia varten. Pikaisen punnituksen tulos 6S akulle oli 334.4g kun taas kahdelle 3S akulle kertyi painoa 398.7g. Ei mikään hurja ero, mutta sen verran kuitenkin, että saan poistaa muutaman gramman ylimääräistä tasapainoituspainoa kopterin perästä. Vielä kun vain olisi lennätysilmoja, niin pääsisi testaamaan kannattaako näitä tilata keväällä lennätyskaudeksi lisää.