Ei ole oikein säät suosineet lennättämistä. Nyt lämpötila alkoi olemaan sen verran korkealla, että uskalsi lähteä kentälle kokeilemaan uutta konetta. Olisihan tätä voinut kuvailla vähän enemmänkin, mutta vesisade keskeytti lennätys- ja kuvaushommat.
lauantai 30. huhtikuuta 2016
perjantai 8. huhtikuuta 2016
Aerofly RC7
Kevät tulee ja säät paranee. Lennokkikentälle alkaisi jo tehdä mieli, mutta kovin on vielä viileätä tuo
ilman omaan makuun. Niinpä päätin kokeilla pitkästä aikaa simulaattoria ja valinta osui tällä kerta Aerofly RC 7 -simulaattoriin (osx versio).
Hankin tuon standard-version. Mukana on kaikenlaisia koneita, muutama helikopteri ja yksi quadro. Harmi vain, että koneista ei löydy juurikaan sitä kokoluokkaa ja mallia millä itse tykkäisi lentää. Pari käyttökelpoista lennokkia ja yksi helikopteri löytyi.
Ei siinä mitään, kyllähän parilla hyvällä koneella tulee toimeen jos vain simulaattorin fysiikanmallinnus olisi kohdallaan. Koneet tuntuvat leijuvan ilmassa luonnottoman kevyesti. Lentotuntumaa kuvaisi ehkä parhaiten sana videopelimäinen.
En suosittelisi tätä kaverille. Ihan ok grafiikat tässä on, mutta muuten kuin perus ohjaussuuntien opetteluun ei tästä oikein ole.
lauantai 4. heinäkuuta 2015
Kuvia Pinsiön Combat kisoista
Aika pitkän aikaa onkin vierähtänyt siitä kun viimeksi on tullut tänne mitään päivitettyä. Tässäpä on kuitenkin muutama kuva Air Combat kisoista.
torstai 2. tammikuuta 2014
600:sen korjausta ja muuta mukavaa
Päivitetäänpä tätä blogiakin taas pitkästä aikaa.
Kesän pikku torppauksen ansiosta telakalle joutunut 600 rexi on viimein päässyt huoltopöydälle. Kaikki osat oli valmiiksi tilattu, joten ei muuta kuin huoltamaan. Kaikki sujuikin hyvin kunnes pääsin vaihtamaan hajonnutta pallolinkinpäätä. Vastaavaa pallolinkinpäätä ei ollutkaan tilaamassani pallolinkkisetissä. Ei muuta kuin googlettelemaan ja foorumeilta ja t-rex storesta kyselemään mistä löysyisi oikea linkinpää. Jos joku muukin sattuisi painimaan saman ongelman kanssa niin:
Pallolinkinpää osanumero 60FLZ1A vastaava osa löytyy varaosapaketista numero HN7100AT.
Extra 300:nen löysi uuden kodin kun vaihdoin sen Tarotin 450 helikopteriin. mCPX:ät on myös myyty. Hyllyssä odottaa kokoamista uusi "kaljakorikombattilennokki", Tarottiin pitäisi asentaa vastari ja 600:sen korjaus viimeistellä. Siinä on jo mukavasti askaretta kevätkaudelle. Bonuksena voisi vielä askarrella sisälennokille uuden rungon.
Kesän pikku torppauksen ansiosta telakalle joutunut 600 rexi on viimein päässyt huoltopöydälle. Kaikki osat oli valmiiksi tilattu, joten ei muuta kuin huoltamaan. Kaikki sujuikin hyvin kunnes pääsin vaihtamaan hajonnutta pallolinkinpäätä. Vastaavaa pallolinkinpäätä ei ollutkaan tilaamassani pallolinkkisetissä. Ei muuta kuin googlettelemaan ja foorumeilta ja t-rex storesta kyselemään mistä löysyisi oikea linkinpää. Jos joku muukin sattuisi painimaan saman ongelman kanssa niin:
Pallolinkinpää osanumero 60FLZ1A vastaava osa löytyy varaosapaketista numero HN7100AT.
Extra 300:nen löysi uuden kodin kun vaihdoin sen Tarotin 450 helikopteriin. mCPX:ät on myös myyty. Hyllyssä odottaa kokoamista uusi "kaljakorikombattilennokki", Tarottiin pitäisi asentaa vastari ja 600:sen korjaus viimeistellä. Siinä on jo mukavasti askaretta kevätkaudelle. Bonuksena voisi vielä askarrella sisälennokille uuden rungon.
sunnuntai 3. marraskuuta 2013
Talvi tulee...
Pitkästä aikaa blogin ääressä. Extra 300:nen on hiottu mukavaan lentokuntoon. Jotakin pientä tuossa välissä ehti kuitenkin tapahtua. Laskutelineet irtosivat hieman liian kovassa laskussa ja moottori paloi ilmassa moottorin kiinnityksen pettämisen ja moottorin jumiutumisen vuoksi. Kun näistä selvittiin ja 13x6.5 potkuri antoi jo mukavasti vauhtia koneelle, niin kabiinin kiinnitys ei enää jaksanut pitää kabiinia paikallaan vaan se irtosi ilmassa aina kun antoi koneelle hieman enemmän vauhtia. Näistä vaivoista päästiin eroon vahvistamalla laskutelineen kiinnitystä ja runkoa laskutelineen kohdalta, vaihtamalla uusi moottori ja varmistamalla tällä kertaa myös ne pienet ruuvit ruuvilukitteellla (joka edellisellä kerralla oli unohtunut) sekä lisäämällä toinen magneettipari kabiiniin. Nyt konetta olisi ihan kiva lennättää, jos vain aurinkoa riittäisi.
lauantai 31. elokuuta 2013
Air Combat kisat Pinsiössä
Pinsiössä kisailtiin kesäkuussa ilmojen herruudesta. Tässä pieni kooste kilpailusta.
tiistai 2. heinäkuuta 2013
Extra 300
Tyynet kesäillat houkuttivat hankkimaan kopterin kaveriksi lennokin. Päädyin tilaamaan Vertican Hobbysta 120cm kv:n Extra 300 koneen. Kone oli ns. PNP, eli kaikki tarvittavat sähköt ja osat tulivat koneen mukana, lukuunottamatta vastaanotinta ja akkua.Koneeseen suositellaan 3-4s 1800-2200mAh akkua. Muutaman testilennon perusteella näistä vaihtoehdoista parhaimmalta vaikuttaisi 4s 2200mAh akku. 3s:ällä kone on liian alitehoinen taitolentoon.

Akun aukko oli tehtaalla tehty 3s akuille sopivaksi ja siten siis liian ahtaaksi 4s akulle. Leikkasin muovisen akun pidikkeen pitkittäin halki ja liimasin paikalleen hieman leveämpänä. Samalla laitoin tarranauhat, jotta akun sai kiinnitettyä paikalleen.
Koneen mukana tulleet työntökangot olivat perinteistä ohutta rautalankaa. Laitoin tilalle vähän paksummat ja jäykemmät työntötangot.


Tässä koneessa oli tehtaalla unohtunut laskeutumistelineen kiinnike rungon toiselta puolelta. En jaksanut lähettää runkoa taikaisin, vaan askartelin kiinnikkeen itse ja sovin myyjän kanssa, että saan heiltä isommat pyörät koneeseen askartelun vaivanpalkaksi.

torstai 13. kesäkuuta 2013
Akkujen lataussysteemien päivitys
Tähän mennessä olen lataillut kopterin ja lennokinakut irrallisesta autonakusta. 600 kopteriin siirtyminen lisäsi kuitenkin sähkön kulutusta aika reippaasti verrattuna 450 kopteriin. Täyteen ladatusta 60mAh lyijyakusta sai ladattua kaksi paria 600 akkuja täyteen kunhan malttoi latailla 6A virralla. Lopulta kyllästyin liian vähäisiin latausmääriin ja hitaaseen latausaikaan.
Päätin ostaa aggregaatin, jotta kentällä lataaminen helpottuisi. Harkitsin hetken Kiporín 1.7kW laitetta, mutta aggregaatin 22kg paino sekä iso koko kerrostalosäilytykseen saivat valinnan kallistumaan Bauhaussin 900w invertteriin. Kone on vielä sisäänajossa ja on toiminut toistaiseksi hyvin. Ainakin sen jälkeen kun unohti käyttöohjeen ohjeistukset ja uskoi koneen kyljessä olleita ohjeita vipustimien asennoista.
Generaattorin myötä tuli tarve saada latauskalusto kätevästi mukaan kentälle. Askartelin sitten laturille ja virtalähteelle oman laukkunsa. Tämän olisi voinut askarrella aikaisemminkin. Sen verran kätevä tuo laukku on kotonakin lataillessa.
sunnuntai 28. huhtikuuta 2013
Vinkki MCPX:n värinä ongelmaan
Bongasin YouTubesta vinkin jonka avulla pitäisi päästä eroon koneen värinöistä. Täytyy kokeilla joku päivä tätä.
tiistai 23. huhtikuuta 2013
Kopterisanastoa.
RC-kopterit tuntuvat sisältävän paljon "ammattisanastoa" ja tämän takia aloittelijan voi olla välillä hankala ymmärtää kopterismiesten (ja miksei myös naisten) puhetta. Päätin siis kasata pienen sanaston helpottamaan tätä kielimuuria. Jos haluat lisää selityksiä tai seassa on mielestäsi väärä tai huono selitys, niin jätä kommetti. Korjailen ja täydentelen tätä silloin tällöin.
- 3GX - FBL-gyro
- 450 - Sähkökopterien kokoluokka. Päälavan pituus 325mm.
- 50 - Viitataan yleensä kopterin polttomoottorin kokoon -> kopterin kokoon. Päälavan pituus 600mm.
- 500 - Sähkökopterien kokoluokka. Päälavan pituus 425mm.
- 550 - Sähkökopterien kokoluokka. Päälavan pituus 520mm.
- 600 - (Sähkö)kopterien kokoluokka. Päälavan pituus 600mm.
- 700 - (Sähkö)kopterien kokoluokka. Päälavan pituus 700mm.
- 90 - Viitataan yleensä kopterin polttomoottorin kokoon -> kopterin kokoon. Päälavan pituus 700mm.
- BEC - Battery eliminator circuit. Sähköpiiri, joka muuttaa akun jännitteen vastaanottimelle sopivaksi.
- Canopy - Koppa, kuomu.
- Dualrate - Asetus radiossa, joka pienentää servon liikealuetta.
- Expo - Exponential
- Exponential - Asetus radiossa, jolla voidaan lisätä tai vähentää ohjaustikun herkkyyttää liikuttaa servoa. Ei vaikuta servon kokonaisliikealueeseen.
- FBL - FBL-gyro, vakauttaa kopteria, joissa ei ole mekaanista flybar vakautusta.
- FBL - Flybarless. Vakaajatangoton / kärpästangoton helikopteri.
- Flybar - Vakaajatanko. Kopterin nupin osa. Vakauttaa helikopteria.
- Flybar baddle - Vakaajatangon lapa.
- Flybar cage - Osa nupin mekaniikka, joka vakauttaa kopteria
- Gain - Viitataan yleensä perägyron gainiin. Liikaa geiniä, niin perä vägää, liian vähän geiniä ja perä vaeltaa, ei pysy paikallaan.
- Gyro - Aparaatti, joka yrittää kovasti pitää kopterin perän paikallaan riippumatta tuulesta ja muista seikoista, joka pyrkii vääntämään perää eri suuntiin.
- Kärpästanko - Katso Flybar.
- Lavanpitimet - Näillä päälavat kiinnittyvät nuppiin
- Mode 2 - Radion ohjaintikkujärjestys joka on vakioitunut Suomeen. Vasen tikku: Ylös-alas-Kaasu/lapakulmat, oikea-vasen - perän ohjaus. Oikea tikku: Ylos-alas - nostaa/laskee koneen nokkaa, oikea-vasen - kallistaa kopteria.
- Nuppi - Kopterin mekaniikka kokonaisuus, johon kuuluvat mm. lavanpitimet, flybar cage, swashplate, pääakseli.
- Päälavat - Lavat joilla helikopteri lentää
- Swashplate - Välittää servojen ohjauksen linkistön kautta päälavoille
- Vägäys - Yleensä liian suuresta gyron gainista johtuva kopterin perän nopea vatkaus edestakaisin.
jatkuu....
lauantai 20. huhtikuuta 2013
600:sen testilento.
Akut 600:seen kopteriin saapuivat ja pääsin viimein testilennolle. Valitettavasti tuuli on sen verran kovaa ja puuskittaista, että tarkempi säätäminen jäi tekemättä. Lähinnä tuli tarkistettua lapaura ja perän gaini leijuttelussa. Mutta siitäkin huolimatta, nyt on todistettu, että laite lentää. Toivottavasti sunnuntaina olisi tyynempää, jotta pääsisi tosissaan säätämään.
maanantai 15. huhtikuuta 2013
keskiviikko 10. huhtikuuta 2013
IR-kuva laturista
Sain käsiini IR-kameran ja olihan se pakko tutkia miten laturi ja johdot lämpenevät. Ja kyllähän ne lämpiävät. 6A virralla johdot olivat n. 30 asteisia ja laturi about 40 asteinen. Kyllähän se tiedossa oli, että laitteet lämpenee kun sähkö liikkuu, mutta... :-) Akun + napa näyttää lämpiävän enemmän. Mielenkiintoista. Onkohan kontakti huonompi vai lämpiääkö plus puoli muutenkin enemmän?
torstai 4. huhtikuuta 2013
Messerschmit aka. Mersu Jämä
Kevät ilmojen parantuessa, myös lennokki touhut alkoivat taas kiinnostamaan. Varsinkin kun näin Pinsiössä Teron lennättämän Texanin alkoi lennokki kärpäsen purema taas kutisemaan. Joten ei muuta kuin tonkimaan laatikoita ja katsomaan mitä jänniä osia edellisistä projekteista olisi jäänyt jäljelle.
Kapalevystä ja vanhojen lennokkien osista sytyi Messerschmittin lankku mallinen "scaalakone". Painoa tälle jämä paloista kootulle koneelle kertyi 363g ja kärkiväliä 80cm. Koneesta tuli hieman liian raskas kokoisekseen, mutta kun runko oli kerran jo leikattu, niin samalla sen lento-ominaisuudet nyt testaa.
Ei siis muuta kuin kone reippaasti ilmaan. Aivan yhtä reippaasti tuuli tarttui koneeseen ja alkoi puskemaan sitä omaan suuntaansa. Ensimmäiset hetket taistelin tuulen kanssa saadaksen koneen taas ns. oman tontin puolelle, joka jälkeen pääsi vasta miettimään miten kone lentää. Tuulta ainakin riitti hyvin, sillä lankku siipinen kone nousi vastatuuleen aika jyrkkää vauhtia. Olisikohan kone myös jäänyt hieman takapainoiseksi, sillä korkeusperäsimen ohjaus tuntui olevan riittävä, kun taas siivekkeet jäivät hieman alitehoisiksi. Lopulta tuuli painoi koneen kivikkoon, enkä saanut sitä sieltä enää nätisti pelastettua. Kone mätkähti mahalleen ja runko taittui kahdesta kohtaa.
Mitäpä sitten opimme tästä? Jos jaksan seuraavan version joskus rakennella, niin sähköt pysyvät samana, mutta koneen kärkiväli venyy ainakan 100cm ellei jopa 110cm. Rakennusaineena kapalevy saa nyt jäädä ja tilallle otetaan kevyempi lennokkilevy (taisi olla eristyslevy extrupor nimikkeellä Bauhaussissa). Siiveksi voisi muotoilla joko kFm2:sen tai 3mm lennokkilevystä jopa tehdä taivuttamalla perus siipikaaren muodon. Sivuperästintä voisi kasvattaa ehkä 3-5% ja siivekkeitä ehkä 10%. Voisi myös rakentaa koneelle laatikkorungon.
Kapalevystä ja vanhojen lennokkien osista sytyi Messerschmittin lankku mallinen "scaalakone". Painoa tälle jämä paloista kootulle koneelle kertyi 363g ja kärkiväliä 80cm. Koneesta tuli hieman liian raskas kokoisekseen, mutta kun runko oli kerran jo leikattu, niin samalla sen lento-ominaisuudet nyt testaa.
Ei siis muuta kuin kone reippaasti ilmaan. Aivan yhtä reippaasti tuuli tarttui koneeseen ja alkoi puskemaan sitä omaan suuntaansa. Ensimmäiset hetket taistelin tuulen kanssa saadaksen koneen taas ns. oman tontin puolelle, joka jälkeen pääsi vasta miettimään miten kone lentää. Tuulta ainakin riitti hyvin, sillä lankku siipinen kone nousi vastatuuleen aika jyrkkää vauhtia. Olisikohan kone myös jäänyt hieman takapainoiseksi, sillä korkeusperäsimen ohjaus tuntui olevan riittävä, kun taas siivekkeet jäivät hieman alitehoisiksi. Lopulta tuuli painoi koneen kivikkoon, enkä saanut sitä sieltä enää nätisti pelastettua. Kone mätkähti mahalleen ja runko taittui kahdesta kohtaa.
Mitäpä sitten opimme tästä? Jos jaksan seuraavan version joskus rakennella, niin sähköt pysyvät samana, mutta koneen kärkiväli venyy ainakan 100cm ellei jopa 110cm. Rakennusaineena kapalevy saa nyt jäädä ja tilallle otetaan kevyempi lennokkilevy (taisi olla eristyslevy extrupor nimikkeellä Bauhaussissa). Siiveksi voisi muotoilla joko kFm2:sen tai 3mm lennokkilevystä jopa tehdä taivuttamalla perus siipikaaren muodon. Sivuperästintä voisi kasvattaa ehkä 3-5% ja siivekkeitä ehkä 10%. Voisi myös rakentaa koneelle laatikkorungon.
maanantai 25. maaliskuuta 2013
Keväthangilla
Tästä se alkaa. Kevään lennätyskausi nimittäin. Säät alkavat olla jo sitä luokkaa, että järven jäällä auringon paisteessa on oikein mukava viettää aikaa. +5'C ja miltei pilvetön taivas. Olihan se pakko venyttää ruokatuntia ja käydä ajamassa akkujen elektronit taivaalle.
Valitettavasti kone sai hieman iskua tuossa pari viikkoa sitten ja menetti toisen puolen laskutelineen kun kone päätti sammua ilmassa. Otin sitten loputkin telineen puolikkaista irti ja otin ns. mahalähdön hangesta. Tulipa harjoiteltua pehmeään hankeen ensimmäiset autorotaation yrityksetkin. Tuumasin, että jos kone kaatuu laskussa, niin parempi ettei ole veto päällä roottorissa. Siitä sitten otin ensimmäiset laskut metristä. Hold päälle ja kone alas. Viimesimpiä laskuja treenasin parista metristä pienellä liu'ulla.
Vähitellen alkaa ylösalaisin pyrkimään tuon koneen mieli. Pitää ottaa asialistalle tarkistaa lapakulmat, sillä kovin laiskasti kone kiipeää ylösalaisin ylöspäin. Pehmeän hangen takia uskalsin ottaa myös ensimmäiset takaperin lennätys kokeilut. Puoliympyörä jo onnistuikin, mutta kahdeksikon toiseta päätä yrittäessä aina lähti kone lapasesta (Kuitenkin pelastettavalla tavalla. Vain kerran alkoi jännittämään, että nouseeko kone ylös ennen järven jään kohtaamista). Viimeisen akun ajelin hieman rauhallisemmin viallliseksi epäillyllä akulla. Mitään ongelmaa ei kuitenkaan lennon aikana ilmennyt, joten olisikohan lataus laudassa käynyn niin, että akulla on joskus vain ollut huono kontakti.
Tunnisteet:
lentämässä
Sijainti:
Tampere, Suomi
lauantai 29. joulukuuta 2012
RC Desk Pilot v.0.1.3
Törmäsin surffaillessani uuteen simulaattoriin RC Desk Pilottiin. Simulaattori on ilmainen ja vielä kehitys vaiheessa. Simulaattorin nuoresta iästä huolimatta lennokeilla tuntui oleva kohtalaisen hyvä lentotuntuma ja voisin hyvin suositella tätä ensimmäiseksi lennokkisimulaattoriksi.
Simulaattorissa on mukana myös kaksi kopteria Tigeri ja Tiger koaksiaali. Koaksiaalin lentotuntuma oli "menettelee" -tasolla. Kun taas Tiger oli jotakin aivan kamalaa. Jopa FMS-peittoaa kopterin lentotuntumassa RC Desk Pilotin nykyisen version. Kopteristeille simulaattoria ei siis voi nykyisessä kunnossa suositella, mutta alku on sen verran lupaava, että toivottavasti tulevissa julkaisuissa myös kopterien lento-ominaisuuksiin panostetaan.
Uusi sisälennokki
Lentävän lepakon rakentelun jälkeen syttyi kipinä näitä sisä lennokkeja kohtaan. Sain ostettua valmiiksi levystä jyrsityn El Toro koneen sarjan ja rakentelin ensimmäisen sisä 3D koneen lepakon osista. Painossa olisi varmasti voinut säästää monessa kohtaa ja kaikkien hiilikuitujen paikat eivät varmaan ole viimeisen päälle ajateltuja, mutta siitäkin huolimatta kone lentää oikein mukavasti.
tiistai 20. marraskuuta 2012
Vastaanottimen asennus
![]() |
| Kuva: Costas - http://www.archeli.com.au/forums/showthread.php?t=136223 |
Postissa tulleiden kamojen seassa oli pääasiassa satelliitin 45cm pituinen jatkojohto.
Löysin hyvin kattavan artikkelin archeli.com.au foorumilta Spektrumin vastaanottimien asennuksesta ja päätin ohjeiden mukaan asentaa satelliitin rungon perälle toiselle puolelle kuin missä päävastaanotin on. Juuri sopivan mittainen kaapeli löytyikin fastlandilta.
sunnuntai 11. marraskuuta 2012
Lepakkolennokkeja P-Hämpissä
Kävimme parin kaverin kanssa lennättämässä lepakkolennokkeja P-Hämpin kutsuvierastilaisuudessa. Lepakon muotoinen kone ei ollut niitä kaikista helpoiten lennettäviä koneita, varsinkaan ahtaassa luolassa, jossa esteitä riitti joka suunnasta.
Täytyihän kone kerran paukauttaa luolan rakenteisiin, mutta ilmaan päästiin onneksi nopeasti ja show sujui lopuun ilman muita törmäilyjä.
torstai 18. lokakuuta 2012
T-REX 600EFL Pro
Pitkän aikaa tätä tulikin harkittua, mutta siinä se nyt sitten on. 600 kokoluokan kopteri ihan ilmielävänä. Paketti ilmestyi kätevästi lähi Siwaan ja paketista löytyi kaupan päällisiksi lippalakki, asennuspyyhe sekä kaksi pakettia karkkeja :-)
Kokoero edelliseen 450 koneeseen on aika huomattava ja verrattaessa pelkkää nuppia mCPX:n kanssa, niin alkaa jo naurattamaan. Seuraavaksi pitääkin suunnata Ikeaan ostamaan koneelle oma hylly säilytystä varten.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)









































